Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Disneyä teatterin lavalla: Notre Damen kellonsoittaja

Moikka tyypit! Tämä Disneyfani kiljuu nyt riemusta, sillä spottasin Musikaalimatkassa podcastin facebooksivuilta pätkän Tampereen teatterin lehdistötilaisuudesta, jossa Josefin Silén laulaa "Esmeraldan rukous" -kappaleen Notre Damen kellonsoittajasta. Kyseinen musikaali tullaan näkemään ensi kertaa Suomessa, Tampereen teatterissa 13.syyskuuta 2019 alkaen! Ohjaajana on Georg Malvius ja Quasimodon roolissa nähdään Petrus Kähkönen. Musikaali pohjautuu vuoden 1996 disneyelokuvaan ja Victor Hugon vuonna 1831 kirjoittamaan saamaa nimeä kantavaan romaaniin. Käsikirjoitus on Stephen Schwartzin, Alan Menkenin sekä Peter Partnellin. Musiikki on jo elokuvasta tuttua, mutta musikaaliin on tuotu myös uutta musiikkia, jonka on luonut Alan Menken (aiempaa musiikkia mm. Pieni Merenneito ja Kaunotar ja hirviö). En muista koska viimeksi olisin katsonnut Notre Damesta disney version, mutta muistan että samaistuin Quasimodon hahmoon tämän fyysisen erilaisuuden vuoksi. Elokuvassa on kaunis m