Fanaattinen - Bonnie & Clyde

 Käsikirjoitus: Ivan Menchell

Sanat: Don Black

Musiikki: Frank Wildhorn

Ohjaus ja suomennos: Jukka Nylund

Kapellimestari: Ville Myllykoski

Koreografia: Chris Whittaker

Lavastus: Mika Haaranen

Pukusuunnittelu: Heidi Wikar

Naamioinnin suunnittelu: Aki-Matti Kallio

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Rooleissa: Kaarlo Haapiainen, Marketta Tikkanen, Maria Lund, Jonas Saari, Miko Helppi, Aleksi Aromaa, Tiina Peltonen, Mikael Haavisto, Pekka Hiltunen, Saara Östman, Tinja Taipale, Petja Pulkkinen, Ella Vähäpassi, Katariina Särkijärvi, Iina-Emilia Sokka, Ethel Ånäs, Viljami Nurmi, Ralf Nyberg

Muusikot:

Puhaltimet: Kasper Haikonen / Samuli Nieminen

Viulu: Essi Putkonen / Tero Pajunen

Kitara: Kalle Rinne / Juuli Kaukinen

Basso: Azra Topcu / Pirkka Isotalo

Rummut: Taneli Korpinen / Anssi Sopanen

 Ehdin kuin ehdinkin Samppalinnan pyöritykseen. Teatteriseurana oli pitkästä aikaa mukana äiti <3

-Nelli

 Viime kesänä vierailin Samppalinnassa ensimmäistä kertaa katsomassa 9 to 5 -musikaalin. Jo silloin tiesin, että haluan tulla uudestaankin. Tänä vuonna se jäi vain teatterin viimeiseen esitysviikkoon. Tämä oli laskujeni mukaan kesäni seitsemäs kesäteatteri ja mikä loistava päätös kaudelle.

Kaksi ja puoli tuntinen piti sisällään huimat kaksikymmentäkaksi laulua. Jo ensimmäisen kappaleen aikana mieleeni putkahti yhtäkkiä Taylor Swift ja näytöksen lopuksi päässäni olikin artistilta viisi kappaletta, jotka kuvaisivat musikaalia.

1.       Clara Bow

2.      I can fix him (no really I can)

3.      But daddy, I love him

4.      Who’s afraid of little old me

5.      Getaway car

Neljä ensimmäistä ovat Swiftin uusimmalta albumilta Tortured poets department ja viides Reputation -albumilta.

  Kappaleet kuvaavat minusta tarinaa Bonnien (Marketta Tikkanen) näkökulmasta, ja siltä tarinakin suurimmaksi osaksi tuntuu. Me näemme sitä Bonnien näkökulmasta; hänen haaveidensa ja rakkautensa kokemuksen kautta. Siltä minusta ainakin tuntui. Bonnie on voimakkaasti tunteva taiteilija, joka haluaa nimensä kaikkien huulille. Keinolla, millä hyvänsä.  Ensimmäinen puoliaika tuntui Bonnien tarinalta ja toinen puoliaika enemmän parin yhteiseltä.

  Clyde (Kaarlo Haapiainen) ei kuitenkaan jää ollenkaan Bonnien varjoon. Hänkin on suuritunteinen mies. En kuvailisikaan parin tunteita rakkaudeksi, ei se siltä ainakaan tuntunut. Vaan enemmänkin fanaattiseksi, hullaantumiseksi, jossa mennään intohimo edellä.

  Myös muista rooleista löytyi suuria tunteita: Blanche Barrow (Maria Lund), Ted Hinton (Miko Helppi) ja Saarnaaja (Aleksi Aromaa). Nuorena Clydenä ällistytti (15.8. näytöksessä) Viljami Nurmi. 

  Löysin tarinasta yllättäen muutamankin hahmoparia, jotka tavallaan muistuttivat toisiaan. Ilmiselvästi Bonnie ja Clyde, mutta myös Bonnie ja Ted. Molemmat tuntevat voimakkaasti rakkautta, jonka tulkitsin enemmänkin hullaantumiseksi. Ted pitää kiinni Bonnien mielikuvasta enemmän kuin oikeasta Bonniesta. Samoin aluksi tuntuu tekevän Bonnie Clydeä kohtaan.

Toisen yhtäläisyyden löysin Blanchesta ja Bonnien äidistä (Tiina Peltonen). Molemmat haluavat rakkailleen parasta, lainkuuliaista elämää, mutta rakkauden kohteille se ei täysin sovi.

  Yllätyin siitä, kuinka tärkeää roolia perhesuhteet tarinassa näyttelevät. Sen näkee jopa Heidi Wikarin puvustuksessa. Clyde ja veljensä Buck (Jonas Saari) pukeutuvat melkein identtisesti. Bonniella ja äidillään taas on hyvin samankaltainen vaatetus tarinan alkupuolella, joskin äidin vaatteet ovat tummempi versio Bonnien asuista. Mitä enemmän Bonnie kulkee kohti tähteyttä ja Clydeä, sitä enemmän hänen tyylinsä muuttuu.

  Kokonaisuus oli vauhdikas ja viihdyttävä, mutta tarina tuntuu loppuvan kuin seinään.

 Kotona suuntasin heti Spotifyihin lisäämään musikaalin kappaleita soittolistaani.

 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen