Seitsemän veljestä - ei kahta ilman kolmatta

Teksti: Aleksis Kivi

Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala

Lavastus: Janne Vasama

Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen

Valosuunnittelu: Jarmo Esko

Äänisuunnittelu: Iiro Laakso

Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm

Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen

Rooleissa:

Joonas Saartamo, Olli Rahkonen, Pyry Äikää, Markus Järvenpää, Jonas Saari, Joel Mäkinen, Paavo Kinnunen

Muissa rooleissa:

Ulla Koivuranta ja Petri Rajala

Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala

Moikka tyypit!

Oon käyny nyt kolme kertaa kattomassa Seitsemän veljestä -näytelmää Turun kaupunginteatterissa enkä todellakaan olettanu olevani aivan pähkinöinä tästä näytelmästä, mutta toisin kävi. En yleensä edes käy kattomassa teatteriesityksiä montaa kertaa (ellei nyt Salon teatterin Jekyllin & Hyden seitsemää kertaa lasketa).

Ekalla kerralla lähdin teatteriin matalin odouksin, sillä Kiven Veljekset ei oo koskaan Mauri Kunnaksen versiota enempää kiinnostanu, mutta paras ystäväni halusi ehdottomasti nähdä näytelmän, suuri kiitos siitä hänelle. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin jo myyty ja totesin, että yksi kerta tämän näytelmän katsomossa ei todellakaan riittänyt. Toisen ja kolmannen kerran kävin katsomassa näytelmää kahden eri kaverin kanssa, joille olin vakuuttanut, että tämä on pakko nähdä. He lähtivät teatteriin yhtä epäileväisesti kuin minäkin ja tulivat yhtä ällistyneinä ulos. Kuka olisi uskonut, että näin nuoret olisivat koukuttuneet näin syvästi tällaiseen näytelmään.

 Jokaisella katselukerralla pääsin aina lähemmäksi lavaa ja se vain paransi kokemusta. Ensimmäisen kerran näin näytelmän kahdeksannen rivin reunasta, sitten kolmannen ja viimeisellä kerralla istuttiin jo ihan toisessa rivissä, aivan keskellä. Jokainen katselukerta toi myös jotain uutta, ensimmäisellä kerralla huomasi vahvimmat roolityöt ja lavastuksen pääpiirteissään, mutta toisella ja kolmannella kerralla ehti kiinnittää huomiota veljeksiin enemmän yksitellen ja huomata yksityiskohtia. Näytelmä oli yllättäen hauska ja hyvin tunnerikas modernilla twistillä.

 Myös se, että pääsi katsomaan erikseen eri ystävien kanssa toi näytelmään uusia näkökulmia. Jokainen löysi veljeksistä suosikkinsa ja näki näytelmää heidän kauttaan. Vanhin kaveriporukastamme valitsi suosikikseen Juhanin (Joonas Saartamo), joka oli vahva veljessarjan pää ja johtaja, mutta joka yllytti muita veljeksiä myöskin holtittomuuksiin. Kaveriporukkamme ekstrovertti tykästyi Tuomakseen (Pyry Äikää), jonka hän näki eniten ulospäinsuuntautuneena, mutta myös huolehtivaisena ja suojelevana, ajoittain järjen äänenä veljilleen. Hiljaisin, ajattelevaisin ystäväni ja minä itse samaistuimme hyvin voimakkaalla tasolla Lauriin (Jonas Saari), joka pelkällä lavan reunalla istumisellaan ja syrjään vetäytyneisyydellään resonoi, jossain niin syvällä, että sitä ei voi selittää. Lauri viimeisteltynä voimakkailla monologeilla, joita olisi jaksanut kuunnella loputtomasti, tanssilla ja henkeäsalpaavalla laululla oli suoraan sanottuna täydellinen.

 Toinen puoliaika oli tunnelatauksellaan repiä sydämen rinnasta ja Simeon (Markus Järvenpää) huumehouruista Lucifeerukseen oli tunnevyöryn suurin aiheuttaja.

Tämä versio Veljeksistä oli yhdistelmä uutta ja vanhaa, hauskaa ja tunteikasta. Se tuli lähelle ihmistä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja kolme tuntia meni hujauksessa. Makeasti oravainen soi nyt varmasti pitkään korvamatona ja näytelmän lentävät lauseet tulevat kuulumaan kaveriporukassamme.

-Nelli

 kuva: Otto-Ville Väätäinen/Turun kaupunginteatteri

 esitykset 12.5. asti