Fazer cafessa - Petrus Kähkönen

Kun keväällä kuulin, että Tampereen Teatteriin tulee Disneyn Notre Damen kellonsoittaja en ollut pysyä pöksyissäni. Mun rakkaus Disneyä kohtaan ei ole laantunut yhtään, vaikka ikää on tullut lisää. Teinpä siis pikavisiitin Tampereelle tapaamaan itse kellonsoittaja Quasimodoa: Petrus Kähköstä.

Annan teille nyt vielä samat varoituksen sanaset kuin Petruksellekin: haastattelun kysymykset on disneypainotteiset!

-Nelli

Mikä on viimeisin lukemasi kirja?

Mä joudun kauhukseni myöntämään, että mä en muista mikä on mun viimesin tai lempikirja, koska mä oon huonoin saamaan itseni istumaan ja lukemaan. Oon jotenkin niin ADHD, että mun täytyy joko maata tai tehdä jotain. Pääasiassa luen vaan näytelmiä ja musateatteria ihan vaan opiskelumielessä. Sanon nyt tän Notre damen kellonsoittajan, koska luin sen ennen, kun tiesin saavani roolin ja se on viimesin.

Oletko itse iso Disneyfani?

Totta kai joo, olen ehdottomasti. Vaikka tiedän kyllä isompiakin. Käyn kattomassa aina uudet Disneyjutut hinkuen ja vinkuen. Tosin en oo nähnyt vielä uusimpia Dumboa, Aladdinia enkä Leijonakuningasta. Mul on se, et kun ne alkuperäset on täydellisiä niin mitä niille voidaan tehdä. Vaatii siis oikeen mielentilan, että uskallan mennä.

Mikä on lempidisneyelokuvasi?

 Zootopiasta tykkäsin leffana ihan hirveesti.  Ja UP – Kohti korkeuksia. Nyt vaan luettelen näitä, mutta jos täytyis elää yksin sen kanssa koko loppuelämäni, niin se ois varmaan Leijonakuningas. Hans Zimmerin ja Elton Johnin musiikin kanssa ei ole parempaa.

Tulet musikaalisesta perheestä. Mikä sai lähtemään teatterin pariin?

Ensimmäinen kosketus lavaan oli -90 vai -91, olin kolmen tai neljän vanha ja yhdessä oopperassa mukana pikku natiaisena siellä. Tykkäsin hirveesti näyttämöllä olemisesta, mut siihen tuli tauko, kun tuli äänenmurros. Seuraavan kerran olin  Sibelius-lukiossa ja mun vanha yläastekaveri Samuel Harjanne tuli yhtäkkiä sinne huutamaan, että hän ettii esiintyjiä harrastajaproduktioonsa. Kerran vuodessa tehtiin yks harrastajajuttu ja muutaman kerran jälkeen se tuottikin ensimmäisen ammattiteoksen Altar boyz Aleksanterin teatteriin, ja sen jälkeen sain vihiä kaupunginteatterille. Se oli koko ajan sellasta: kivaa, mä harrastan, oho täst tuleekin vähän palkkaa, mut mä harrastan. Sit löysinkin itteni kaupunginteatterilta ja olin siellä kymmenen vuotta. Edelleenkin mä ajattelen, et no täst saa rahaa, mä harrastan.

Mikä ammattisi olisi nyt, ellei harrastus olisi vienyt mukanaan?

Mä haaveilin aina musiikin opettajuudesta, koska mun mielestä musiikin opettajat olivat mun elämäni sankareita. Mielelläni opettaisin lukioikäisiä ja tietysti musiikkipainotteisessa koulussa, jossa ne on oikeesti motivoituneita siihen.

Jos voisit olla disneyhahmo, niin mikä olisit?

Nyt täytyy mennä siihen disneyn maailman, universumiin. ketäs siellä on? Mä haluaisin olla, en tiedä miksi, ei oo mitään perusteluita, mutta Buzz Lightyear (Toy storysta)

Onko sinulla rooleja, jotka ovat itsellesi tärkeitä?

Mä luulen, et osittain totta kai Spring awakening 2009, mikä oli eka juttu kaupunginteatterilla. Siinä Moritz Stiefel. Tietenkin sen takia, että se oli iso juttu ja se oli mulle tavallaan se breaking point. Ja siinä oli tosi saman ikäinen työryhmä, oltiin melkein kaikki vierailijoita, joista tuli tiukka porukka. Aina kun niiden kanssa näkee, niin se on spesiaalifiilis. Se mikä on jääny mieleen, kertoo enemmänkin siitä, että se produktio on merkinnyt muutakin kuin vain duunia. Eli tietyllä tapaa voi sanoa myös Charlie Pricen Kinky bootsista.

Millainen matka on ollut tehdä Quasimodoa tähän asti?

Hyvin mielenkiintoinen. Tosi hauska, haastava, kipeä, hikinen ja kunnianhimonen.

Koko tarina on tosi kunnianhimoinen, väkevä, kaunis ja ruma. Se tuo ihmisistä ja maailmasti niin vahvasti hyviä ja huonoja puolia esiin. Mitä enemmän sinne sukeltaa ja hahmon kautta rupee ajattelemaan niitä juttuja ja on kattonu maailmaa on ruvennu huomaamaan, et tää maailma on tosi lohduton paikka tietyille meistä, on ollu ja on edelleen. Aina löytyy jostain se tyyppi tai ryhmä, jota varten maailma ei oo vielä valmis. Aina mä oon kokenu suoraa sympatiaa heikompaa kohtaan, nyt vielä enemmän. Ei se oo muuttunut taakaksi tai raskaaksi, mutta huomaa että uutiset vaikuttaa muhun tänä päivänä vielä enemmän.

Miten musikaaliversio eroaa Disneyn animaatiosta?
Tähän on otettu mukaan elementtejä, kuten se että Quasimodo on puoliks kuuro. Tässä on muun muassa äänenkäytöllisesti semmonen haaste, kun Quasimodo juttelee ihmisten kanssa epämuodostumia, on äänessäkin. Mutta kun juttelen gargoilien kanssa, ne on osa minua periaatteessa, voin puhua normaalilla äänellä. Ja laulaa totta kai, koska en koskaan laula dialogia toisen kanssa, vaan ne on mun ajatuksia. Muut laulaa ajatuksiaan toiselle ja käy dialogia.

Tää on aikuisempi. Animaatio pehmensi näitä asioita, jotta se olis lapsiystävällisempi. Ei pidä mennä lankaan. Joidenkin mielestä Disney on naivia, mitä se ei ole!

Jos Suomen teatterilavoille tulisi lisää Disney -musikaaleja, niin minkä haluaisit päästä tekemään?

Mä haluaisin varmaan… Aladdin ois varmaan tosi kiva olla mukana tekemässä. En kyllä tiiä, mitä roolia siinä, ehkä se Abu.

Onko sinulla muita unelmarooleja?

Musateatterimaailmasta, niin varmaan Dear Evan Hansen, mitä kaikki varmaan haluais päästä tekemään. Teoksena Come from away on semmonen tosi tosi hieno esitys, kun sen näki tuolla maailmalla. Ja ehkä jollain tavalla Herrasmieshuijarit sit joskus ois nasta päästä jonkun konkarin kanssa tekemään tollanen komedia just, et saisit tehä sen nuoremman kundin siitä. Ja totta kai joku päivä Oopperan kummitus. Se on niin iso ja eeppinen, että jossain vaiheessa uralla pitäis päästä tekee se.

Helsingissä tehdään Pieni merenneito ja teillä tämä, onko Disneyn musikaalit nyt tulossa Suomeen?

Näköjään, ja mielellään ei pidä estää jos ne yrittävät rantautua. Nyt on tommonen hyvä buumi, jännä tilanne. Musta tuntuu et teattereiden toisistaan tietämättä sattumanvarainen tilanne. Sit hyvä puoli on se, että nää on kaks ihan erilaista esitystä käsikirjotusvaiheesta lähtien. Merenneito on sitä, minkä ne just lunastaa, visuaalinen ilotulitus. Meillä se on näyttelijäporukka, joka kertoo tarinan ja pääsee pohtimaan kysymystä: näättekö hirviön vai ihmisen? Tässä se on viitteellisempää teatteria.

Kinky boots musikaali tekee paluun tällä kertaa Tampereen Työväen Teatteriin 2020. Miltä tuntuu palata Charlien saappaisiin tauon jälkeen?
Mielenkiintosta. Muistaakseni ei millään prokkiksella oo ollu näin pitkää taukoa. Luulen, että se on vähän niin kuin kotiin palais. Ihanaa on just se, että Laurin (Mikkola) kanssa ollaan edelleen mukana siinä tekemässä ne pääroolit ja enkeliporukka on pääasiassa sama. Koko muu casti on suoraan Työvikseltä. Mä ootan ihan hirveesti et niitten tyyppien kanssa päästään tekee yhteistyötä. Hieno talo, hieno prokkis. Siitä tulee tosi, tosi kivaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa tehään tämmönen juttu, että siirretään tän mittapuun tuotanto. Se vetää vähän nöyräks, et oikeesti jengi haluaa meijät ja tän teoksen uudestaan.

 Mikä on Kinky bootsin suosion syy?

Mä luulen, että siinä on ollu montakin syytä. Ajankohta. Se osu just oikeeseen ajankohtaan. Ihminen poistuu katsomosta käsittämättömän hyvällä tuulella. Muistan ite, kun näin sen ekan kerran. Se on tunteja, päiviä, viikkoja pysyvää, syvälle menevää, kun näkee jotain niin positiivisesti suhun vaikuttavaa, siihen vähän jää koukkuun. Sen takia porukka tuli kattoo sitä uudestaan ja uudestaan. Se on niin show! Ihmiset seiso siellä sen takia taputtaen, ku tuntu, että suosion antaminen ei riitä.  Se tehtiin tosi hyvin. Palaset osu kohdalleen. Se näytti hyvältä, se kuulosti hyvältä. Se toimi ensimmäistä kertaa niin, ku mä olen nähny sen Broadwaylla tai West endillä uppoovan.

 kiitos haastattelusta, Petrus!

Notre Damen kellonsoittaja ensi-illassa 13. ja 14.9. Tampereen teatterissa