Kun keväällä kuulin, että Tampereen Teatteriin tulee
Disneyn Notre Damen kellonsoittaja en ollut pysyä pöksyissäni. Mun
rakkaus Disneyä kohtaan ei ole laantunut yhtään, vaikka ikää on tullut lisää. Teinpä
siis pikavisiitin Tampereelle tapaamaan itse kellonsoittaja Quasimodoa: Petrus
Kähköstä.
Annan teille nyt vielä samat varoituksen sanaset kuin
Petruksellekin: haastattelun kysymykset on disneypainotteiset!
-Nelli
Mikä
on viimeisin lukemasi kirja?
Mä
joudun kauhukseni myöntämään, että mä en muista mikä on mun viimesin tai
lempikirja, koska mä oon huonoin saamaan itseni istumaan ja lukemaan. Oon
jotenkin niin ADHD, että mun täytyy joko maata tai tehdä jotain. Pääasiassa
luen vaan näytelmiä ja musateatteria ihan vaan opiskelumielessä. Sanon nyt tän
Notre damen kellonsoittajan, koska luin sen ennen, kun tiesin saavani roolin ja
se on viimesin.
Oletko
itse iso Disneyfani?
Totta
kai joo, olen ehdottomasti. Vaikka tiedän kyllä isompiakin. Käyn kattomassa
aina uudet Disneyjutut hinkuen ja vinkuen. Tosin en oo nähnyt vielä uusimpia Dumboa,
Aladdinia enkä Leijonakuningasta. Mul on se, et kun ne
alkuperäset on täydellisiä niin mitä niille voidaan tehdä. Vaatii siis oikeen
mielentilan, että uskallan mennä.
Mikä
on lempidisneyelokuvasi?
Zootopiasta tykkäsin
leffana ihan hirveesti. Ja UP – Kohti
korkeuksia. Nyt vaan luettelen näitä, mutta jos täytyis elää yksin sen
kanssa koko loppuelämäni, niin se ois varmaan Leijonakuningas. Hans Zimmerin ja
Elton Johnin musiikin kanssa ei ole parempaa.
Tulet
musikaalisesta perheestä. Mikä sai lähtemään teatterin pariin?
Ensimmäinen
kosketus lavaan oli -90 vai -91, olin kolmen tai neljän vanha ja yhdessä
oopperassa mukana pikku natiaisena siellä. Tykkäsin hirveesti näyttämöllä
olemisesta, mut siihen tuli tauko, kun tuli äänenmurros. Seuraavan kerran olin Sibelius-lukiossa ja mun vanha yläastekaveri Samuel
Harjanne tuli yhtäkkiä sinne huutamaan, että hän ettii esiintyjiä
harrastajaproduktioonsa. Kerran vuodessa tehtiin yks harrastajajuttu ja
muutaman kerran jälkeen se tuottikin ensimmäisen ammattiteoksen Altar boyz Aleksanterin
teatteriin, ja sen jälkeen sain vihiä kaupunginteatterille. Se oli koko ajan
sellasta: kivaa, mä harrastan, oho täst tuleekin vähän palkkaa, mut mä
harrastan. Sit löysinkin itteni kaupunginteatterilta ja olin siellä kymmenen
vuotta. Edelleenkin mä ajattelen, et no täst saa rahaa, mä harrastan.
Mikä
ammattisi olisi nyt, ellei harrastus olisi vienyt mukanaan?
Mä
haaveilin aina musiikin opettajuudesta, koska mun mielestä musiikin opettajat
olivat mun elämäni sankareita. Mielelläni opettaisin lukioikäisiä ja tietysti
musiikkipainotteisessa koulussa, jossa ne on oikeesti motivoituneita siihen.
Jos
voisit olla disneyhahmo, niin mikä olisit?
Nyt
täytyy mennä siihen disneyn maailman, universumiin. ketäs siellä on? Mä
haluaisin olla, en tiedä miksi, ei oo mitään perusteluita, mutta Buzz Lightyear
(Toy storysta)
Onko
sinulla rooleja, jotka ovat itsellesi tärkeitä?
Mä
luulen, et osittain totta kai Spring awakening 2009, mikä oli eka
juttu kaupunginteatterilla. Siinä Moritz Stiefel. Tietenkin sen takia, että se
oli iso juttu ja se oli mulle tavallaan se breaking point. Ja siinä oli tosi
saman ikäinen työryhmä, oltiin melkein kaikki vierailijoita, joista tuli tiukka
porukka. Aina kun niiden kanssa näkee, niin se on spesiaalifiilis. Se mikä on
jääny mieleen, kertoo enemmänkin siitä, että se produktio on merkinnyt muutakin
kuin vain duunia. Eli tietyllä tapaa voi sanoa myös Charlie Pricen Kinky
bootsista.
Millainen
matka on ollut tehdä Quasimodoa tähän asti?
Hyvin
mielenkiintoinen. Tosi hauska, haastava, kipeä, hikinen ja kunnianhimonen.
Koko
tarina on tosi kunnianhimoinen, väkevä, kaunis ja ruma. Se tuo ihmisistä ja
maailmasti niin vahvasti hyviä ja huonoja puolia esiin. Mitä enemmän sinne
sukeltaa ja hahmon kautta rupee ajattelemaan niitä juttuja ja on kattonu
maailmaa on ruvennu huomaamaan, et tää maailma on tosi lohduton paikka
tietyille meistä, on ollu ja on edelleen. Aina löytyy jostain se tyyppi tai
ryhmä, jota varten maailma ei oo vielä valmis. Aina mä oon kokenu suoraa
sympatiaa heikompaa kohtaan, nyt vielä enemmän. Ei se oo muuttunut taakaksi tai
raskaaksi, mutta huomaa että uutiset vaikuttaa muhun tänä päivänä vielä enemmän.
Miten
musikaaliversio eroaa Disneyn animaatiosta?
Tähän on otettu mukaan elementtejä, kuten se että Quasimodo on puoliks kuuro. Tässä on muun muassa äänenkäytöllisesti semmonen haaste, kun Quasimodo juttelee ihmisten kanssa epämuodostumia, on äänessäkin. Mutta kun juttelen gargoilien kanssa, ne on osa minua periaatteessa, voin puhua normaalilla äänellä. Ja laulaa totta kai, koska en koskaan laula dialogia toisen kanssa, vaan ne on mun ajatuksia. Muut laulaa ajatuksiaan toiselle ja käy dialogia.
Tähän on otettu mukaan elementtejä, kuten se että Quasimodo on puoliks kuuro. Tässä on muun muassa äänenkäytöllisesti semmonen haaste, kun Quasimodo juttelee ihmisten kanssa epämuodostumia, on äänessäkin. Mutta kun juttelen gargoilien kanssa, ne on osa minua periaatteessa, voin puhua normaalilla äänellä. Ja laulaa totta kai, koska en koskaan laula dialogia toisen kanssa, vaan ne on mun ajatuksia. Muut laulaa ajatuksiaan toiselle ja käy dialogia.
Tää
on aikuisempi. Animaatio pehmensi näitä asioita, jotta se olis lapsiystävällisempi.
Ei pidä mennä lankaan. Joidenkin mielestä Disney on naivia, mitä se ei ole!
Jos
Suomen teatterilavoille tulisi lisää Disney -musikaaleja, niin minkä haluaisit
päästä tekemään?
Mä
haluaisin varmaan… Aladdin ois varmaan tosi kiva olla mukana tekemässä.
En kyllä tiiä, mitä roolia siinä, ehkä se Abu.
Onko
sinulla muita unelmarooleja?
Musateatterimaailmasta,
niin varmaan Dear Evan Hansen, mitä kaikki varmaan haluais päästä
tekemään. Teoksena Come from away on semmonen tosi tosi hieno esitys,
kun sen näki tuolla maailmalla. Ja ehkä jollain tavalla Herrasmieshuijarit
sit joskus ois nasta päästä jonkun konkarin kanssa tekemään tollanen komedia
just, et saisit tehä sen nuoremman kundin siitä. Ja totta kai joku päivä Oopperan
kummitus. Se on niin iso ja eeppinen, että jossain vaiheessa uralla pitäis
päästä tekee se.
Helsingissä
tehdään Pieni merenneito ja teillä tämä, onko Disneyn musikaalit nyt tulossa
Suomeen?
Näköjään,
ja mielellään ei pidä estää jos ne yrittävät rantautua. Nyt on tommonen hyvä buumi,
jännä tilanne. Musta tuntuu et teattereiden toisistaan tietämättä sattumanvarainen
tilanne. Sit hyvä puoli on se, että nää on kaks ihan erilaista esitystä
käsikirjotusvaiheesta lähtien. Merenneito on sitä, minkä ne just lunastaa, visuaalinen
ilotulitus. Meillä se on näyttelijäporukka, joka kertoo tarinan ja pääsee
pohtimaan kysymystä: näättekö hirviön vai ihmisen? Tässä se on viitteellisempää
teatteria.
Kinky
boots musikaali tekee paluun tällä kertaa Tampereen Työväen Teatteriin 2020.
Miltä tuntuu palata Charlien saappaisiin tauon jälkeen?
Mielenkiintosta. Muistaakseni ei millään prokkiksella oo ollu näin pitkää taukoa. Luulen, että se on vähän niin kuin kotiin palais. Ihanaa on just se, että Laurin (Mikkola) kanssa ollaan edelleen mukana siinä tekemässä ne pääroolit ja enkeliporukka on pääasiassa sama. Koko muu casti on suoraan Työvikseltä. Mä ootan ihan hirveesti et niitten tyyppien kanssa päästään tekee yhteistyötä. Hieno talo, hieno prokkis. Siitä tulee tosi, tosi kivaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa tehään tämmönen juttu, että siirretään tän mittapuun tuotanto. Se vetää vähän nöyräks, et oikeesti jengi haluaa meijät ja tän teoksen uudestaan.
Mielenkiintosta. Muistaakseni ei millään prokkiksella oo ollu näin pitkää taukoa. Luulen, että se on vähän niin kuin kotiin palais. Ihanaa on just se, että Laurin (Mikkola) kanssa ollaan edelleen mukana siinä tekemässä ne pääroolit ja enkeliporukka on pääasiassa sama. Koko muu casti on suoraan Työvikseltä. Mä ootan ihan hirveesti et niitten tyyppien kanssa päästään tekee yhteistyötä. Hieno talo, hieno prokkis. Siitä tulee tosi, tosi kivaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa tehään tämmönen juttu, että siirretään tän mittapuun tuotanto. Se vetää vähän nöyräks, et oikeesti jengi haluaa meijät ja tän teoksen uudestaan.
Mikä
on Kinky bootsin suosion syy?
Mä
luulen, että siinä on ollu montakin syytä. Ajankohta. Se osu just oikeeseen
ajankohtaan. Ihminen poistuu katsomosta käsittämättömän hyvällä tuulella.
Muistan ite, kun näin sen ekan kerran. Se on tunteja, päiviä, viikkoja pysyvää,
syvälle menevää, kun näkee jotain niin positiivisesti suhun vaikuttavaa, siihen
vähän jää koukkuun. Sen takia porukka tuli kattoo sitä uudestaan ja uudestaan.
Se on niin show! Ihmiset seiso siellä sen takia taputtaen, ku tuntu, että
suosion antaminen ei riitä. Se tehtiin
tosi hyvin. Palaset osu kohdalleen. Se näytti hyvältä, se kuulosti hyvältä. Se
toimi ensimmäistä kertaa niin, ku mä olen nähny sen Broadwaylla tai West
endillä uppoovan.
kiitos haastattelusta, Petrus!
Notre Damen kellonsoittaja ensi-illassa 13. ja 14.9. Tampereen teatterissa
Kommentit
Lähetä kommentti