Naiset kunniaan! - Pikku naisia

Dramatisointi: Satu Rasila

Ohjaus: Sini Pesonen

Lavastaja: Tinja Salmi

Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen

Naamioinnin suunnittelu: Saara Tawast

Äänisuunnittelu: Iiro Laakso

Valosuunnittelu: Janne Teivainen

Videosuunnittelu: Mika Hiltunen

Rooleissa: Isla Mustanoja, Katariina Havukainen, Anna Airola, Linda Hämäläinen, Samuel Kujala, Riitta Salminen, Kimmo Rasila, Stefan Karlsson, Markus Ilkka Uolevi, Kirsi Tarvainen

 

Hurahdin Pikku naisiin Greta Gerwigin vuonna 2019 tulleen elokuvasovituksen myötä. Sen feministinen ote inspiroi, ja elokuvasta on jäänyt minulle muutama monologi sydämeen. Joten totta kai Turun Kaupunginteatterin versio kuului kevään odotetumpiin juttuihin.

Ja yllättäen ohjaajan sanasta käy ilmi, että myös idea tähän versioon sai alkunsa Greta Gerwigin inspiroimana.

*liput saatu

 

-Nelli

 Odotin hyvää, sain parempaa! Pikku naisia taisi pompata suosikkinäytelmäkseni, jopa Lauri Maijalan Seitsemän veljeksen ohi.

Näytelmä yhdistää modernin ja epookin saumattomasti. Saumaton on itse asiassa kuvaava sana koko näytelmälle. Kaikki sopii yhteen niin täydellisesti, että katsomossa pystyi vain huokailemaan ja hymyilemään. Ja kaikki alkaa jo ensi sekunneista, kun tyttönelikko: Jo (Isla Mustanoja), Meg (Katariina Havukainen), Beth (Anna Airola) ja Amy (Linda Hämäläinen) tanssahtelee lavalle.

Satu Rasilan dramatisoinnin pääpainona on tarinan kertojuus. Se antaa raamit ja kuljettaa näytelmää hienosti. Aikahypyt toimivat hyvin, kuitenkaan pilaamatta yhtäkään juonenkäännettä. Näytelmän rakennetta tukee voimakkaina pilareina Mika Hiltusen videosuunnittelu, Iiro Laakson äänisuunnittelu sekä Janne Teivaisen valosuunnittelu. Erityisesti Hiltusen videosuunnittelu luo tunnelmaa ja luo kuvitelman isommasta tilasta. Laakson äänisuunnittelu taas luo modernia otetta.

Tinja Salmen lavastussuunnittelu tekee näytelmän seuraamisesta mutkatonta. Liikkuvat elementit pääsivät välillä jopa yllättämään.

Haluaisin varastaa melkein jokaisen vaatekappaleen Tuomas Lampisen suunnittelemasta puvustuksesta. Erityisesti tyttöjen asut ovat kauniita ja rentoja. Sellaisia, joita itse haluaisin pukea päälleni nykypäivänäkin!

Kaikki hahmot ovat syvällisiä. Jokainen pikku naisista saa vuorollaan oman hetken tarinasta. Satuin jopa pitämään ikävästä Marchin tädistä (Kirsi Tarvainen).

Samaistun Jon luovuuteen ja haluun kertoa tarinoita, mutta suosikikseni nousee silti Beth. Bethin tarina on niin koskettava ja Airola toteuttaa roolin todella kauniisti.

Sini Pesonen on onnistunut ohjaamaan teoksen, joka on feministinen olematta kuitenkaan päälle liimattu. Tulen istumaan katsomossa varmasti uudestaan!

 P.s. Kaino pyyntö Turun Kapunginteatterille, Sini Pesoselle ja Anna Airolalle: Voisitteko äänittää ja julkaista Bethin versiot End of the world ja Can’t help falling in love kappaleista. Tai tehdä jopa soittolistan näytelmän kappaleista.

 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri