Tuntieden sekainen pyörremyrsky a.k.a ensi-ilta viikko



”Esityspaikka on vaihtunut normaalilta näyttämöltä kauppakeskus Plazan katolle. Repliikit unohtuu ja yksi näyttelijöistä kuolee traagisesti kesken esityksen”

Moikka tyypit!



Äskeinen oli yks mun painajaisista ensi-iltaa edeltävältä viikolta. Mulla on tyypillistä se, että rupeen näkemään painajaisia ensi-ilta viikolla siitä, mikä kaikki voi mennä ensi-illassa/ muuten esityskaudella pieleen. Mulla on myös tapana nähdä aina myös muutama uni produktion ohjaajasta ennen ensi-iltaa.

  Ensi-iltaviikko menee siis perhoset vatsassa, pitkillä päivillä valmistavissa esityksissä sekä huonoilla yöunilla ensi-ilta jännityksen kanssa. Mulla ei onneks ollut vielä kertaakaan niin psyykkisesti vaativaa roolia, että menettäisin kuukausitolkulla yöunia. Tiedän kuitenkin muutaman sellaisen, jotka ovat tästäkin kärsineet.

  Muistan, kuinka olin Nyyrockcity produktion aikana aivan loppu. Illat meni teatterilla ja päivät täysipäiväisesti koulussa. Kahdeksas luokkalaisena se oli rankkaa ja se näkyi kyllä numeroissa. Melkein kaikki opettajat sanoivat, että teatterin voi jättää vähemmälle. Se on kuitenkin vain harrastus. Tämän kuulin monta kertaa syksyn palautekeskustelujen aikana, paitsi luokanvalvojaltani, joka tietää paljonko teatteri minulle merkitsee.

 Ennen ensi-iltaa tunteet pyörii kauhunsekaisesta stressistä ihanan jännittyneeseen tunteeseen. Tunteisiin sekoittuu myös haikeus ja tieto siitä, että enää ei tuu näkemään niitä tyyppejä päivittäin, kenen kanssa on tullut vietettyä tiiviisti viimeiset viikot. Tottahan siinä on esityskausi vielä edessä, mutta kyllä se näkeminen vähenee.

  Esityskauden jälkeen näytelmästä jää muistot ja ystävät. Minullekin niitä on kertynyt vuosien varrella monta ja rakasta.

 Tunteet nousee huippuunsa juuri siinä, kun takahuoneessa saa monet potkut pyllylle ja huutaa sydämensä pohjasta tsemppihuudon koko porukalla ennen kuin pääsee lavalle.


-Nelli

Kommentit

Suositut tekstit