Pulla ei ole pahaksi kenellekään

Moikka tyypit!

Toivottavasti vuotenne on alkanut hyvin. Oma teatterivuoteni alkoi tammikuussa kesänäytelmän (Vares ja huhtikuun tytöt) lukuharjoituksilla ja voi pojat kun en malta odottaa tulevaa harjoituskautta ja esityksiä!
Sanotaanko nyt vaikka näin, että ohjaaja on roolivalinnoissan selvästi huomannut vähän vähemmän salaisen potentiaalini, mutta siitä lisää myöhemmin. Tirsk!

Aina aika ajoin mietin vuosiani Salon Teatterissa ja niitä rooleja, joita olen saanut tehdä. Liityin jäseneksi Salon Teatteriin vuonna 2000. Seuraavana vuonna olin poika. Kadonnut sellainen. Peter Pan on edelleen tärkein progikseni, sillä se oli ensimmäiseni. (Ja tosi suosittu!) Aiheutin tanssiessani myös trauman eturivissä istuvalle pienelle viattomalle pojalle, joka esityksen jälkeen kysyi äidiltään "Kasvaako mullekin isona tissit?"

TYHMÄ, TYHMEMPI, TYHMIN

Lastennäytelmät ovat aina mahtavia tehdä, sillä palaute on aina välitöntä ja vilpitöntä. Paras ja rakkain roolini ikinä oli vuonna 2006 näytelmässä Pekka Töpöhäntä.

Pekka Töpöhännän porukkaa. Pillin (Sanni Suvila-Nuutinen) ja Pullan (meitsi) voi bongata kuvan oikeasta nurkasta.   Kuva: Juholan Tytin FB-arkisto

Näytelmän ohjasi tuolloin Tarja Saikkonen, jonka kanssa olin saanut työskennellä jo aiemmin (muun muassa Peter Panissa). Oliskohan ollut näytelmän "castingin" jälkeen kun ohjaaja kysyi, että onko mulla jotain roolitoivetta. Vastasin välittömästi, että ehdottomasti Pilli tai Pulla sillä ne ovat näytelmän parhaat roolit. Tarja lupasi harkita asiaa ja ottaa muhun myöhemmin yhteyttä. Samana iltana sain tekstiviestin, joka sen enempää kruisailematta kuului: "Olet Pulla, koska se on se tyhmempi."

Pulla on mulle erityisen rakas rooli. Ei vain sen takia, ettei repliikkejä juuri tarvinnut opetella. Mitä Pilli sanoi, sanoi Pulla perässä mutta aivan pisin kettuja. Oletteko joskus kuulleet sanonnan "autuaita ovat yksinkertaiset"? Se nimittäin pätee Pullaan täydellisesti. Se on sydämellinen ja lämmin hahmo, joka puhtaan vilpittömässä tyhmyydessään ei vain yksinkertaisesti tajua toimivansa välillä väärin. Siitä huolimatta sitä rakastetaan ja siitä pidetään huolta.

Turun Sanomissa (14.3.2006) todettiin näytelmän kantavasta teemasta näin:

"Kaikenkarvaisten kissojen maailmaan sijoittuvat kohtaukset kertovat ryhdikkäästi erilaisuuden hyväksymisestä ja hyväsydämisyydestä. Paitsi hännättömästä kissasta, Harjukujalla pidetäänkin huolta myös pihan ikävimmästä asukkaasta.
Lempeyden voima ei kenties riitä tekemään kiusaajan roolin omaksuneesta Monnista hetkessä mitään ihannenaapuria, mutta finaali osoittaa selvästi, että muista piittaamaton typeryskin ansaitsee tulla paitsi hiukan pilkatuksi, myös rakastetuksi omana itsenään."

Tässäpä sellainen teema, joka meidän tulisi muistaa myös vuonna 2018.

Mikä on sun lempinäytelmä, jonka olet nähnyt tai jossa oot ollu mukana? Kommentointi ja keskustelu kommenttikentässä jopa suotavaa!

-Katja

P.S. Koitin löytää teille tänne omasta kotiarkistostani käsiohjelman ja näytelmästä kuvatun taltioinnin, mutta koska ihmisen tarvitsee muuttaa 10 vuoden sisällä 13 kertaa, tavaroilla on tapana uudelleensijoittua.

Kommentit

Suositut tekstit