Pronssipinssin paikka!

Moikka tyypit!

Syksy on täällä, mutta tänään sain vielä ihanan muistutuksen kuluneesta kesäteatterikesästä positiivisen palautteen muodossa. Se nyt ei ehkä ketään yllättäny, että mut löysi taas kesäteatterin lavalta kovista väitteistä huolimatta, mutta taas kerran oli ikimuistoinen kesä ja siitä sai nauttia lavalla, joskus jopa tuskailla kaftaanin ja tekoparran ansiosta, ihan täysin uppoutuneena rooliinsa!

Tää vuosi, varsinkin syksy, on mulle tärkeitä näin teatterin näkökulmasta, sillä mulla tulee tänä vuonna kymmenen vuotta täyteen mun teatteriharrastusta. Kymmenen vuotta sitten nuori, pieni Nelli aloitti Salon kansalaisopiston teatteritaiteen perusopetuksessa, eikä aavistanutkaan kuinka iso osa teatterista tulis osaksi elämää.

 Teatteriin mut tutustutettiin jo ihan pienenä, kun kesätraditiona oli käydä Vartiovuorella katsomassa kesäteatteria. Sisäteatterissakin tuli käytyä aina, kun siellä pyöri lastennäytelmä. Elävimmät muistikuvat on Salon näyttämön Ronja Ryövärintyttärestä, Salon teatterin Fedja-sedästä sekä Vartiovuoren Heinähatusta ja Vilttitossusta. Pienempänä varsinkin Salon teatteri, mutta teatteri ylipäätään, oli mulle mystinen, jännittävä ja harvinainen herkku. Mutta nykyään siellä tulee käytyä kuin kotona harva se päivä.

 Itse pääsin lavalle ensimmäistä kertaa vuonna 2012 Liisa Ihmemaassa näytelmän Murmelina ja silloin pääsin ensimmäistä kertaa myös tutustumaan tuohon jo nyt niin tuttuun teatteritaloon.  Kaikki oli jännittävää ja minusta oli outoa, että näytelmää ruvettiin harjoittelemaan jo vuoden 2011 loppu puolella, vaikka ensi-ilta oli vasta maaliskuussa. Sen jälkeen on tullut opittua paljon. Myös se, että esityksen harjoittelu kestää kauemmin, kuin kaksi viikkoa.

                                          roolini Murmelina (Liisa Ihmemaassa, 2012) Salon teatteri

Melkein koko mun nykyinen elämä on sellaista kuin se on nyt juuri teatterin ansiosta. Syy miksi valitsin Salon lukion, teatteri. Lukiossa tapasin koko nykyisen kaveriporukkani ja Musiikkiteatterin ansiosta uudelleen löysin hetkellisesti Provinssin nuorisoryhmän, jossa ystävyyssuhteet vain syvenivät. Teatterin kautta on muutenkin tullut vuosien varrella elämääni niin monia tärkeitä ihmisiä, että en tiedä missä olisin ilman heitä nyt.

 Kymmenen vuotta, yli kymmenen produktiota myöhemmin, voin sanoa, että teatteri on mun toinen koti. Luultavasti mut löytää ensi kesänäkin teatterin lavalta, vaikka nyt väittäisin muuta, sillä teatterista voin sanoa: mukana oon, ei muuta, ei muuta oo.

-Nelli 

                                                         Tam ja kissa (Saapasjalkakissa, 2017) Vaskion Teatteri Puutaivas
   
                    

                                                  Konstaapeli Isonapa (Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, 2018) Vaskion teatteri Puutaivas. Kuva: Heidi Soininen/Vaskion Puutaivas

                                           Mari. (Keppiä tai/ja porkkanaa, 2017) Teatteri Provinssi