Käsikirjoitus: Harvey Fierstein
Musiikki ja laulujen sanat: Cyndi Lauper
Suomenkielinen käännös: Kari Arffman ja Hanna Kaila
Ohjaus: Samuel Harjanne
Orkestraatio: Stephen Oremus
Vastaava kapellimestari: Eeva Kontu
Kapellimestari: Joonas Mikkilä
Koreografia: Gunilla Olsson-Karlsson
Lavastussuunnittelu: Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: William Iles
Äänisuunnittelu: Kai Poutanen
Naamiointi ja kampausten suunnittelu: Henri Karjalainen
Ohjaajan ja koreografin assistentti: Jack Johansson
Rooleissa: Petrus Kähkönen, Lauri Mikkola, Eriikka Väliahde, Emmi Kaislakari, Hiski Grönstrand, Jyrki Mänttäri, Jari Ahola, Antti Kerosuo, Juha-Matti Koskela, Jonas Saari, Aleksi Aromaa, Samuli Pajunen, Saska Pulkkinen, Jussi Lukács, Valtteri Aaltonen, Hanna Kaila, Leena Rousti, Marissa Lattu, Riikka Riikonen, Roosa Lehtinen, Heidi A. Kiviharju, Sanni Lehto, Eero Maunu, Niklas Normio, Tristan Lumi, Jerry Ranta
Enkelit: Jack Johansson, Henri Sarajärvi, Steven A. Novak, Anton Engström, Niklas Rauten, Jero Mäkeläinen
Kinky boots valloitti Helsingin pari vuotta sitten. Nyt musikaali tekee paluun Tampereen Työväen Teatteriin. Pääesiintyjät ja enkelit ovat samat, mutta muuten näyttelijät ovat TTT:n näyttelijöitä. Petrus Kähkönen kuvaili musikaalia sellaiseksi, mitä Suomessa ei ole aiemmin nähty ja se on täysin totta!
- - Nelli
Kinky bootsin ydinsanoma on: hyväksy itsesi, mutta siinä myös haastetaan hyväksymään joku toinen, erilainen kuin sinä. Monelle on selvää pässin lihaa, että kohtele toista kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, mutta tämä musikaali ja nykymaailma osoittavat, että se ei ole sitä kaikille.
Kun Lola (Lauri Mikkola) saapuu pieneen North Hamptoniin auttamaan kenkätehtaansa kanssa pulassa olevaa Charliea (Petrus Kähkönen) nousee esiin ongelma, miten uutta ja outoa vierastetaan. Lola on oikeasti Drag Queen, joka on itsevarmempi pukeutuessaan korkokenkiin, kuin miesten vaatteisiin. Lolan alta paljastuu epävarma Simon, joka ei uskalla sanoa kiusaajilleen vastaan.
Vihamielistä puolta tarinasta edustaa Don (Hiski Grönstrand) ja nautin suuresti siitä, kun lavalla näytetään Donin epävarmuus Lolaa kohtaan, joka osaakin pistää kampoihin ja lyödä vastustajansa tarpeen tullen tajuttomaksi.
Musikaali on sanomaltaan erittäin tärkeä ja katsomoon pitäisikin istuttaa Donin kaltaisia miehiä ja naisia oikeasta maailmasta, jotta he joutuisivat kohtaamaan käytöksensä ja vielä maksamaan nähdäkseen sen.
Musiikki on mukaansa tempaavaa ja yleinen tunnelma on iloinen ja pirskahteleva, mutta katsoja pääsee myös näkemään asioiden kipeän ja hauraan puolen. Harvoin itken katsomossa, mutta nyt kyyneleet valuivat silmäkulmista ja lähellä oli, etten olisi avoimesti ruvennut vollottamaan.
Lolan kamppailu itsensä kanssa osui niin lähelle varsinkin, kun juuri osallistuin omassa kaupungissani Pride mielenosoitukseen, koska kaupunki ei halunnut nostaa salkoon sateenkaarilippua ja näin näyttää tukeaan LGBTQ+ -yhteisölle.
Moni myös vastustaa näiden asioiden ”vouhotusta”, mutta juuri ihmiset, jotka eivät ymmärrä, miksi Pride on niin tärkeä, ovat syy siihen, miksi Prideä yhä tarvitaan.
Lauri Mikkola on aivan uskomaton Lolana sekä Simonina. Hän tuo molemmat puolet erittäin uskottavasti esiin. Lola ja hänen enkelinsä ovat musikaalin parasta antia.
Gunilla Olsson-Karlsson koreografia, Tuomas Lampisen pukusuunnittelu, Henri Karjalaisen naamiointi ja kampausten suunnittelu, sekä Stephen Oremus kruunaavat kaiken.
Myös ohjaaja Samuel Harjanne on ollut aivan nappi valinta ja uskon, että hänen kädenjälkensä ansiosta musikaali onnistuu herättämään niin voimakkaita tunteita.
Ihailin kotona jo sitä, miten käsiohjelmassa selitetään tärkeät termit: Drag, Drag Queen/King, transsukupuolisuus, transvestisuus sekä queer. Lähteenään Seta.
Kun oli loppukiitosten aika, nousin muiden mukana osoittamaan seisten suosiota, sillä sen tämä musikaali ansaitsee.
 |
| Kuva: Kari Sunnari |
Kommentit
Lähetä kommentti